Eurajoen kuntavaaleissa 109 - Satakunnan aluevaaleissa 2308

Aktiivisen elämän, yrittäjyyden ja elinvoiman asialla.

Kuka olen?

Olen 56-vuotias yrittäjä, johtajuusvalmentaja yli kymmenen vuoden kokemuksella. Autan työkseni johtajia kehittymään paremmiksi itsensä ja muiden johtajina ja parantamaan tulosta myös taloudellisesti. Tätä tarvitaan mielestäni myös sekä kunnassa että hyvinvointialueella; parempaa johtamista ja taloudenpitoa.

Muutin Eurajoelle 2004 käytyäni täällä elinkeinoasiamiehenä kunnalla töissä kaksi vuotta Lokalahdelta Uudestakaupungista. Syntyjäni olen Rauman maalaiskunnasta Nihattulan kylästä. Vuonna 2006 edesmennyt mieheni oli Eurajoelta Kainun kylästä kotoisin ja siksi päädyimme asumaan Eurajoelle. Kaksi nyt jo aikuista lastani ovat käyneet koulunsa Eurajoella ja heidän harrastuksistaan tuli myös minun harrastuksiani. Olen edelleen aktiivinen Eurajoen Veikoissa, EuVe Pesiksen miesten edustusjoukkueen taustaryhmässä.

Vuodet elinkeinoasiamiehenä ja 2004-2008 Rauman Seudun Kehitys Oy:n yrityskehittäjänä ja 2009-2010 sen toimitusjohtajana olivat mielenkiintoista aikaa, sillä silloin käynnistyi OL3-projekti, Posiva oli juuri siirtynyt Eurajoelle ja Vuojoen Kartano restauroitiin. Näissä kaikissa olin vahvasti mukana kunnan edustajana mm. järjestämässä ulkomaalaisten majoitusratkaisuja Eurajoelle ja Arevan ranskalaista koulua Raumalle. Olen nähnyt siis kunnan toimintaa ja päätöksentekoa myös viranhaltijan näkökulmasta.

Yrittäjänä, LMI-johtajuuskehittäjänä olen toiminut vuodesta 2013 lähtien. Yrittäjyyden asiaa ajan myös kunnan luottamustehtävissä: yrittäjämyönteistä politiikkaa ja kustannustehokkuutta myös kunnan toimintaan. 

Kuntapolitiikan lisäksi harrastan muutakin yhdistystoimintaa, EuVe Pesiksen taustatoimintaa, laskettelua, kävelylenkkejä ja kesällä mökkeilyä, uimista ja saunomista.

Kuntavaaleissa äänestysnumeroni on 109 ja aluevaaleissa 2308.

Tutustu vaaliteemoihini sivulla Minulle tärkeää.

Löydät minut myös Facebookista.

Olen ehdolla kuntavaaleissa Eurajoella ja aluevaaleissa Satakunnassa Kokoomuksen ehdokkaana, koska haluan vaikuttaa oman kotikuntani ja -seutuni tulevaisuuteen. Eurajoella on hyvä asua ja haluan, että niin on jatkossakin.